Uusi kappelimme tarjoaa tilan intiimeille tilaisuuksille

Kuuntelen ihastuneita huokauksia, kauniita sanoja ja hymistelyä pitkin päivää. On huojentavaa, että kommentteja antavat hyvin erilaiset ihmiset, mutta viesti on sama – vähän eri paketissa vain.

Siivoilen ja järjestelen hoitokodin uutta kappelitilaa, ja kukaan ei hoksaa, että olen kuulolla. Pääsen siis ihan vahingossa käytävältä sisään kurkkivien työntekijöiden, vapaaehtoisten ja omaisten spontaanien reaktioiden äärelle.

Kyllä, tila on juuri sellainen kuin sanotaan: valoisa, raikas, avara. Paikka, johon on hyvä tulla hetkeksi hiljentymään.

Kaunis ja rauhallinen.

Saattohartauksia ja pienimuotoisia häitä Pirkanmaan hoitokodissa

 

Kesä on ollut vaativa, vaikka toki vasta esimakua tulevasta. Vuoden kestäväksi suunniteltu peruskorjauksemme ensimmäinen vaihe on nyt takana.

Projekti käynnistyi kajoamalla heti kaikkein pyhimpään, saattohoitokodin kappelitilaan. Vanha kappelimme purettiin ja uusi rakennettiin hoitokodin alakertaan. Kahdesta vanhasta toimistohuoneesta luotiin uusi valoisa tila, jossa on suuret ikkunat ja raikkautta vaikka muille jakaa.

Nyt voimme järjestää kappelissa esimerkiksi pienimuotoiset häät.

Kyllä, saattohoitokodissa järjestetään myös häitä! Tai pikemminkin vihkimisiä, mutta pyrimme tekemään tilaisuudesta aina hääjuhlan. Hiukset laitetaan, vaatteet mietitään. Ja jos vuodenaika suinkin suo, omahoitajan voi nähdä Pirkanmaan Hoitokodin takametsässä keräämässä kukkia morsiuskimpuksi.

Joskus parisuhteen virallistaminen on vain jäänyt elämän tuoksinnassa, ja pariskunta haluaa korjata tilanteen vielä toisen saattohoidon aikana.

Vihkimiset ovat kauniita ja herkkiä tilaisuuksia, jotka herättävät koko henkilökunnassa liikutusta.

Mutta häät ovat kappelissa kuitenkin poikkeus. Pääosin tila on vainajan hyvästelyä varten.

Saattohartaus on intiimi pieni tilaisuus

 

Saattohartaus on hautajaisia intiimimpi tilaisuus: paikalla ovat vain omaiset ja vainaja. Silloin läheiset kohtaavat vainajan viimeisen kerran ja jättävät hyvästit. He voivat avustaa vainajan arkkuun laittamisessa. Arkku myös suljetaan yhdessä.

Pieniä sisustusjuttuja kun saadaan vielä kuntoon, kutsun sinut käymään uuteen kappeliimme.

Pirkanmaan Hoitokodin kokonaisvaltainen remontti jatkuu. Remontin toisessa vaiheessa uudistetaan vuodeosastoa. Palaan raportoimaan.

Anu_Pirho_lattialla_pieni

Kirjoittaja:

Anu Kartovaara

Pirkanmaan Hoitokodin johtaja