Hyvää alkanutta vuotta Pirkamaan Hoitokodista!

Pirkanmaan Hoitokodin uudesta talvipuutarhasta kuvakollaasi.
Remontoitu talvipuutarha tarjoaa valoisan tilan esimerkiksi hoitoneuvotteluille ja palavereille.

Korona ei rajoita vierailuja

Vuosi on käynnistynyt myös hoitokodilla koronan varjossa. Meillä ei tällä hetkellä rajoiteta vierailujen määrää tai kestoa, ja kaikenikäiset ovat tervetulleita. Ainut rajoite on, että meille saa tulla vain terveenä ja oireettomana. 

On tärkeää, että läheiset pitävät maskia koko vierailun ajan – myös ollessaan yksin potilaan kanssa. Läheinen voi tietämättään sairastuttaa potilaan, jota on käynyt katsomassa ja tätä kautta covid-19 voi levitä työntekijöidemme kautta muihinkin potilaisiin.

Tällä hetkellä koronatilanteemme on rauhallinen. Olemme pystyneet jatkamaan työtämme normaalisti. Kartoitamme henkilökuntamme suojautumista koronaa vastaan ja pyrimme toteuttamaan tartuntatautilain meille asettamat uudet velvoitteet mahdollisimman pian.

Läheisten keskusteluryhmät ja puolisonsa menettäneiden vertaistukiryhmä kokoontuvat sovitusti. Ryhmät toteutetaan alle kymmenen hengen kokoonpanolla, ja niissä suojaudutaan asianmukaisesti. 

Ikävä kyllä emme pysty tällä hetkellä avaamaan päiväkeskusta emmekä järjestämään hartauksia tai muita ohjelmallisia tilaisuuksia. 

Korona-aika vaikuttaa työhömme myös työyhteisönä. Emme voi kokoustaa tai keskustella yhdessä, eli työyhteisön sisälläkään emme voi kokoontua yli kymmenen hengen kokouksiin, vaikka olemmekin kaikki työpaikalla normaalisti. Joudumme myös työyhteisönä toimimaan osin etäyhteyksien avulla.

Peruskorjaus etenee suunnitelman mukaan

Peruskorjauksen toinen vaihe alkaa olla lopuillaan. Vaiheita on kaikkiaan kuusi, mutta nyt päättymässä oleva osaurakka on suurin yksittäinen ponnistus: puolet vuodeosastoa on ollut työn alla.

Kun tämä vaihe päättyy, saamme käyttöömme 13 uudistettua yhden hengen huonetta, uuden aulatilan suurine ikkunoineen ja uudistetun potilasruokalan. II-vaiheen valmistumisen ajankohtaa emme pysty näinä epävarmoina aikoina vielä tarkkaan sanomaan, mutta se on joka tapauksessa tänäänkin päivän lähempänä.

Ikävintä peruskorjauksessa on edelleen meluhaitat. Tässä vaiheessa haitta on hyvin lyhytkestoista: melua syntyy kalusteiden kiinnittämisestä johtuvista poraustöistä. Ääni on aika ikävä, mutta se kestää vain joitakin sekunteja kerrallaan. Yhteistyömme rakennusliikkeen kanssa sujuu edelleen hyvin ja viestitämme rakennusmiehille heti, jos tilanne toimivan hoitokodin puolella on sellainen, että tarvitaan hetken hiljaisuutta.

Siirrymme uuteen potilastietojärjestelmään

Potilas ja läheiset saattavat yllättyä siitä, että vaikka sairautta on hoidettu ehkä jo vuosia, ei potilaan sairauskertomus ole hoitokodin henkilökunnan käytössä. Meillä on ollut eri potilastietojärjestelmä kuin sairaanhoitopiirillä, mutta asia on vihdoin korjaantumassa. Suuri ilomme on, että olemme pääsemässä osaksi sairaanhoitopiirin potilastietojärjestelmää, joka mahdollistaa yhä paremmin potilaan sujuvan hoitopolun eri tahojen välillä.

Potilaille asti muutos näkyy ehkä vähän, mutta hoitokodille uudistus tarkoittaa merkittävää taloudellista panostusta sekä henkilökunnalle uuden opettelua. Askel on kuitenkin pitkään toivottu ja kaikille mieluinen, joten hyvin tästäkin selvitään.

Ole rohkeasti yhteydessä

Kiitos posteista ja palautteista, joita olen omaisilta saanut. Niiden avulla voimme kehittää toimintaamme ja toisaalta kiitokset lämmittävät aina mieltä ja niitä tarvitaan. Mikäli jokin asia toiminnassamme mietityttää tai haluaisit jostain lisätietoja, ole rohkeasti yhteydessä. 

Asiantuntijoidemme yhteystiedot löydät Yhteystiedot-sivulta.
Mikäli olet kiinnostunut kesätöistä meillä, nyt on aika toimia! Emme avaa erillistä kesätyöhakua, vaan rekrytointia suoritetaan pitkin kevättä, joten laitathan hakemusta lähiesimiehillemme, jos olet kesätöistä kiinnostunut.

Kiiltäviä hankia ja hyviä ulkoilukelejä toivottaen,

Anu Kartovaara
johtaja
Pirkanmaan Hoitokoti